Blog »

Seksuaalisuus raskausaikana


Kohti synnytystä - raskausaika by Linda N., 01.07.2016

Voiko raskaana oleva harrastaa seksiä? Sattuukohan vauvaan? Minkälaiseen asentoon taivun ison mahan kanssa? Entä jos en haluakkaan enää seksiä? Näitä kysymyksiä moni saattaa pohtia matkalla äitiyteen.


Äidiksi tuleminen vaikuttaa elämään monin tavoin, millä on vaikutuksensa myös seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen. Muutokset tuovat paljon iloa ja usein myös haasteita niin vanhemmuuteen kuin parisuhteeseen. Lapsen saaminen usein lähentää kumppaneita, mutta on myös tavallista, että koetaan jo raskausaikana pelkoa ja epävarmuutta muuttuvan elämäntilanteen vuoksi. Vaikka lapsi vaatii vanhemmiltaan täyden huomion, vanhempien on tärkeää pystyä säilyttämään myös rooli parisuhteessa rakastettuna että rakastajana niin odotusaikana kuin synnytyksen jälkeen. Kumppanin kanssa voi jakaa niin onnen hetkiä kuin saada häneltä tukea ja turvaa. Erityistä onnea tuottaa intiimi läsnäölö rakastetun kanssa ja hänen kanssaan koettu rakastelukokemus. Tämä tarjoaa fyysisen kokemuksen lisäksi vahvaa henkistä nautintoa ja yhteenkuuluvuutta. Vanhempien välinen seksuaalisuus antaa paremmat lähtökohdat lapsen hyvinvoinnille.


Maistuuko seksi raskausaikana

Raskaus muuttaa naisen että kumppanin suhtautumista seksuaalisuuteen ja seksiin. On luonnollista, että odottavalla äidillä seksuaalinen kiinnostus vähentyy raskausaikana, joillakin muuttaa muotoaan ja toisilla raskaus ei tuo suurta muutosta seksielämään. Monilla taas itsetuntemus odotusaikana korostuu ja nainen viihtyy entistä paremmin omassa kehossaan. Näin myös seksi voi olla tyydyttävämpää kuin koskaan. Nainen voi olla myös hyvin herkkä oman kehon muutoksille ja siihen, miten kumppaninsa häneen suhtautuu. Raskausaikana kumppanin huomio kiinnittyy myös äidin vointiin ja lapsen turvallisuuteen, mikä osaltaan voi vaikuttaa kumppanin kokemaan seksuaalisuuteen. Kumppani saattaa pelätä yhdyntöjen satuttavan vauvaa ja halukkuus yhdyntöihin voi vähentyä. Normaalisti yhdynnät ovat kuitenkin sallittuja koko raskauden ajan.


Alkuraskauden pahoinvointi

Alkuraskauden hormonitoiminnasta johtuen rinnat saattavat olla hyvinkin aristavat, jolloin koskettaminen voi tuntua epämiellyttävältä. Hiivatulehduksen saa tavallista helpommin, jolloin yhdyntä voi olla kivuliasta. Mieliala voi olla hyvinkin herkistynyt, mikä vaatii ymmärrystä kumppanilta. Naisella voi ilmetä myös pahoinvointia ja väsymystä, mikä osaltaan vaikuttaa seksuaaliseen halukkuuteen.


Keskiraskauden kukoistus

Alkuraskauden oireiden helpotettua seksuaalinen halukkuus yleensä lisääntyy, ja esimerkiksi emättimen limakalvot ovat usein hyvin kosteat ja turpeat lisääntyneen verekkyyden vuoksi. Keskiraskauden aikana monilla pareilla seksuaalisuus kukoistaa. Naiset kokevat usein itsensä elinvoimaisiksi ja viehkeiksi - myös kumppanin mielestä. Keskiraskaudesta eteenpäin yhdyntäasennoista on hyvä valita sellaisia, joissa painetta ei pääse kohdistumaan kohtuun. Mahdollisia yhdyntäasentoja ovat nainen kumppanin päällä istuen, kylkimakuulla tai yhdyntä takaapäin. Yhdyntä treenauttaa samalla myös tärkeitä lantionpohjalihaksia, joista onkin hyvä pitää huolta säännöllisellä harjoittelulla koko raskauden ajan. Hyvässä kunnossa olevat lantionpohjalihakset kannattelevat kasvavan lapsen painoa, edistävät virtsanpidätyskykyä, helpottavat synnytystä sekä nopeuttavat raskaudesta ja synnytyksestä palautumista.



Loppuraskauden odotus

Loppuraskausaikana seksuaalinen kanssakäyminen voi jäädä selkeästi vähemmälle, mutta keskinäinen hellyyden tarve korostuu. Kohdun supistusherkkyys tihenee, olo saattaa tuntua tukalalta kasvaneen mahan myötä, yöuni voi muuttua katkonaiseksi ja lähenevän synnytyksen odotus risteilee vanhempien mielessä.



3 ässän sääntö: sauna, siivous ja seksi

Jos odotus käy liian pitkäksi, kolmen ässän säännöllä vanhan uskomuksen mukaan edistetään synnytyksen alkua. Muista siis nauttia seksiä, saunaa ja siivousta useita kertoja viikossa. Tämä kolmen ässän starttipaketti edistää myös kuntoa, joka voi auttaa synnytyksessä tehden siitä helpomman ja nopeamman. Saunalla ei niinkään ole merkitystä synnytyksen käynnistämisessä, mutta seksin harrastamisella (vaikka lauteilla ;-)) voi olla vaikutusta lapsen liikkeelle lähtemiselle. Siemenneste sisältää prostaglandiini hormoneja, jotka pehmentävät kohdunsuuta ja voivat nopeuttaa synnytyksen alkamista.


Blogiartikkelin kirjoittaja:

Linda Nieminen: Lantionpohjan fysioterapeutti, Seksuaalineuvoja, Bailamama kouluttaja ja -ohjaaja.

Pitää yksityisvastaanottoa Rovaniemellä Lapin Lääkärikeskuksessa. Linda järjestää kollegansa Liisa Kinnusen kanssa perustamassaan MutsFit:ssa kursseja odottaville ja synnyttäneille äideille sekä koulutuksia terveydenalan ammattilaisille.


Pysy kunnossa ja valmentaudu synnytykseen
KOHTI SYNNYTYSTÄ TREENIOHJELMA ODOTTAVILLE ÄIDEILLE
Lue lisää


UUSI KIRJA RASKAANA OLEVILLE!
9Months -ohjelmaan perustuva Bailamama -Kohti synnytystä ei ole mikään perinteinen odotusajan kirja vaan tuhti tietopaketti synnytykseen valmentautumista. Lue lisää


Kohti synnytystä -raskaana oleville




You might also like ...

Kohti Synnytystä - Oletko valmis?

Hyväkuntoinen keho jaksaa kannatella raskausvatsaa ja –kiloja. Se jaksaa pitää yllä hyvää ryhtiä ja tätä kautta vähentää alaselän kipuja. Hyväkuntoinen keho auttaa kestämään kivuliaat ja pitkät supistukset ja se antaa voimaa ponnistaa lapsi ulos synnytyskanavasta.