Blogi »

PIDÄ REIKÄSI KUNNOSSA


Pysy Tiukkana - Lantionpohjalihakset ja keho kuntoon by Minna L., 22.01.2017

Ihmiskehon ihmeelliset reiät

Ihmiskehon ihmeelliset reiät mahdollistavat tunnistamaan meille äärimmäisen tärkeitä lihasryhmiä. Sellaisia lihasryhmiä, jotka vaikuttavat meihin päivittäin. Nyt en puhu suusta, nenästä tai korvista vaan meidän voimanjakajaan eli lantion alueelle sijoittuviin reikiin. Lantion alueella miehillä on kaksi reikää ja naisilla ruhtinaalliset kolme. Nainen ja mies eroavat toisistaan lantion alueella, ja valitettavasti nainen jää altavastaavaksi varsinkin jos säännöllinen lantionpohjalihasten harjoittelu ei ole lähes jokapäiväistä. Synnyttäneet naiset joutuvat kovimmille niin alateitse synnyttäneet kuin sektiollakin synnyttäneet. Iän mukana lantionpohjaan liittyvät toiminnanhäiriöt kuitenkin tasoittuvat. Miksi näin? Suurimmaksi osaksi siksi, että naisten lihaskunto saattaa romahtaa vieden myös meitä kannattelevan lantiorenkaan voimapesän. Lantionpohjan lihasten heikentyessä myös rangan kunto heikkenee, kaikin puolin kehon kannattelu muuttuu epävakaaksi.


Harjoittelun merkitys

Vain säännöllisellä harjoittelulla on merkitys lantionpohjalle, mikä tarkoittaa ainakin neljä kertaa viikossa niin kesto-, nopeus- kuin maksimivoimaakin. Mieluiten harjoittelu on toiminnallista yhdistyen omaan arkeen. Lantionpohjaa treenatakseen ei tarvitse lähteä salille, mutta jos lähtee salille, on todella tärkeää muistaa tuenta lantionpohjasta kuormituksen aikana ennakoivasti. Näin ennaltaehkäiset lantion alueen laskeumia. Hyvin usein harjoittelu alkaa vasta kun on jo toiminnanhäiriötä. Onneksi oikeanlaisella harjoittelulla voidaan vaikuttaa lantionpohjan kuntoon vaikka häiriötila on jo päällä. Lantionpohjan tahdonalaisissa lihaksissa 70% on hitaita lihassoluja ja 30% nopeita lihassoluja. Tämä tarkoittaa sitä, että lantion syvissä lihaksissa pitäisi olla kestävyyttä kaikkeen päivittäiseen toimintaan iästä riippumatta, sekä nopeutta kestää vatsaontelon paineen vaihteluja esim. yskiessä ja nauraessa. Eikä kannata unohtaa lantionpohjan maksimaalista voimaa! Esim. voimakkaammissa ponnistuksissa esim. raskaammilla ryhmäliikuntatunneilla ja punttisalilla siitä on hyötyä!


Löydä reikäsi

Tiedetään, että liikunnallisesti aktiiviset naiset ovat myös paremmassa kunnossa lantionpohjasta tai sitten jopa ylivireessä. Jos lantionpohja ei pääse jostakin syystä rentoutumaan, riskit häiriöihin ovat olemassa. Yhdyntäkivut sekä virtsan lirahtelut ovat tyypillisiä oireita lantionpohjan ylijännitystilasta. Kun oman lantionpohjan kunnon, niin jännityksessä kuin rentoudessaan tunnistaa pystyy vaikuttamaan oman kehon hyvinvointiin hyvin kokonaisvaltaisesti. Tunnistamisen apuna voi käyttää sormia, peiliä, kumppania, tennispalloa tai virtsasuihkun katkaisemista WC: ssä. Pissan katkaiseminen täysin kertaluontoisena kokeiluna ok, en suosittele treenimuotona, sillä rakon on päästävä hyvin tyhjentymään sekä infektioriski on myös olemassa. Tennispallo on erittäin oiva peli myös rentouttamaan lantionpohjaa. Istumalla tennispallo välilihan alla voi tuntea hyvin eri lihasten aktivaation sekä rentoutumisen. Tämän harjoitteen voi tehdä pöksyt jalassa.


Ammattilainen avuksi

Intra-vaginaaliseen tutkimiseen perehtynyt fysioterapeutti on usein suuri apu tunnistamaan eri lihakset lantionpohjan alueella. Tutkiminen on myös useasti suuri apu oppia käyttämään eri lihaksia lantionpohjan alueella. On hyvä itse oppia tietämään missä ja miten omat lantionpohjan lihakset toimivat: missä on emättimen etu- ja takaseinämä, mitä tapahtuu istuinluiden välissä, mitä tapahtuu häntä- ja häpyluun välissä, istuinluun ja häpyluun välillä, tai kuinka voi tukea virtsaputken sulkijamekanismia. Lantionpohjan etuosan lihakset musculus ischiocavernosus ja bulbospongius eli niin sanottu ”mehevyyslihakset”, jotka vaikuttavat emättimen ja virtsaputken tukeen ovat mielestäni tärkeimmistä lantionpohjan lihaksista, minkä olisi jokaisen naisen hyvä tunnistaa. Monesti synnyttäneet naiset tiedostavat hyvin emättimen takaseinämän, kun kätilö on painanut sormella peräaukkoa kohti avittaakseen ponnistussuuntaa synnyttäessä. Minun sormeni on usein avittamassa emättimen etuseinämään ”etukolmion” aktivaatiota. Ja lisäksi esim. synnytyksiin liittyvät arpikudokset löytyvät emättimen takaseinämästä ja väliliha- alueelta, joita kannattaa myös hoitaa, jos ne kiristävät. Lisäksi on tärkeää löytää oikeat virtsaamis- ja ulostamistavat, joilla voi ennaltaehkäistä mm. lantionpohjan laskeumien syntyä.


Usain Bolt

Usein vastaanotollani huomaan puhuvani Usain Boltista. Kyllä, kyseessä on tuo jamaikalainen pikajuoksija kenet kaikki tietävät, vaikka ei muuta juuri yleisurheilusta tai varsinkaan pikajuoksusta tietäisi. Jokainen voi kuvitella nyt mielessään miltä tämä edellä mainittu moninkertainen olympiavoittaja näyttää, kun hän pinkaisee kohti maaliviivaa, etenkin kannattaa keskittyä hänen lantion alueelleen. Se voima, joka lantiossa on, tulee ilmiömäisesti esiin, maaliviiva ylitetään lantio edellä. Vastaanotollani puhun ”etukolmiosta”, silloin ei lantio kallistu eteen vaan enemmänkin taaksepäin, jotta lantio on voimakkaammillaan. Jokaisella on omat mielenkiintonsa seurata urheilua, tässä paljastin hieman omaa motivaatiota olla hetken sohvaperunana.


Pidä huolta kuningatarpiirakastasi

Nyt kuitenkin ajatukset omiin reikiin ja niiden kunnossa pitämiseen! Lainatakseni seksuaalineuvoja, uroterapeutti ja pitkän uran lantionpohjan fysioterapiaa tehneen Anu Parantaista kuningatarpiirakka- sanaa - Naiset teillä on kuningatarpiirakka kolmen reiän kera, pitäkää hyvä huoli siitä treenaamalla, rentouttamalla, rakastelemalla, rasvaamalla, tarvittaessa paikallisestrogeenilla, syömällä ja juomalla hyvin ja vähentäen puhtaan sokerin käyttöä, pussailemalla sisäänpäin, viheltelemällä, kävelemällä ja varsinkin juoksemalla kuten Usain Bolt. Ja tämä ei ole missään nimessä miessyrjintää, miehet voivat myös kävellä ja juosta kuin Bolt!


LANTIOPOHJAN LIHAKSET

  • lantiorenkaan, voiman jakajan tärkein lihasryhmä, korostuu etenkin naisilla
  • pohjana kehossa kaikelle
  • kannattelee tärkeitä elimiä
  • tukee asentoa, ryhtiä, toimintaa
  • litteän vastan salaisuus
  • vaikuttaa selän hyvinvointiin
  • lisää virtsanpidätyskykyä
  • lisää seksuaalista nautintoa


Blogiartikkelin kirjoittaja:

Minna Laaksonen
Äitiysfysioterapeutti ja Pysy Tiukkana -tiimin asiantuntija.
Minnan vastaanotto on Ääneseudun Fysiossa ja hän pitää Pysy Tiukkana -tapahtumi Keski-Suomen alueella.

LISÄÄ AIHEESTA: Pimppijumppaa vai vaginakungfua


Herätä lantionpohjalihaksesi, tule 7 päivän tehokuurille! >>Lue lisää>>




6vko:n Pysy Tiukkana -valmennus on tarkoitettu aikuisille naisille, jotka haluavat saada voimaa lantionpohjaan ja keskivartaloon sekä saada ruokavalion kuntoon. >>Lue lisää>>

Treeniohjelma naiselle - Lantionpohjalihakset ja keskivartalo kuntoon Pysy Tiukkana verkko...
129.00 €
(1)
Heti varastossa


Sinua saattaa kiinnostaa myös ...

Tipaton tammikuu?

Haastamme kaikki naiset mukaan tipattomalle tammikuulle eli lantionpohjalihasten tehoharjoittelu kuurille!

Tunnista Lantionpohjasi ja Pysy Tiukkana!

Sanotaan, että: ” Lantionpohjan lihakset” ovat naisen tärkein lihasryhmä. Suositellaan, että naiset harjoittelisivat lantionpohjan lihaksiaan läpi elämän ainakin kolme kertaa viikossa. Mutta kuinka harjoitella tuota hyvin tärkeää lihasryhmää, jos ei tunnista sen olemassaoloa.

Kaikki alkaa jalkovälistä!

Ne vaikuttavat aivan käsittämättömän moneen asiaan. Jos niissä on toimintahäiriö, niin koko elämän nautinto voi kadota. Pissa karkaa ja housut kastuvat.